Kuten tuli viimekertaisessa blogiviestissä luvattua, paahdin lisää samaa 2009 kevään Tie Guanyinia. Yllä olevassa kuvassa on vasemmalta oikealle paahtamaton tee, kevyempi paahto ja tummempi paahto. Tässä kuvassa kahden paahdetun eroa on vaikea huomata. Näiden kolmen välillä on kuitenkin selkeä makuero.

Suoritin paahtamisen tällä kertaa käyttäen pallogrilliä, koska halusin käsitellä kerrallaan noin 130 grammaa teetä. Sain kaksi erilaista paahtoa aikaan siirtämällä puolet teestä sivuun noin 40 minuutin jälkeen ja jatkamalla jäljellä olevan teen paahtamista vielä toiset 40 minuuttia.

Kahden paahdetun aromi tuo itselleni mieleen taiwanilaiset wulongit, mikä oli suuri yllätys. En kirjoita nyt tähän tarkempia makukuvauksia, koska olen luvannut lähettää kiinnostuneille postimerkin hinnalla pienet näytteet alkuperäisestä paahtamattomasta teestä sekä kahdesta paahdetusta. Voit pyytää näytteitä kirjoittamalla sähköpostia minulle osoitteeseen matti (at) jadepisara (piste) fi.

Päätin suorittaa Tie Guanyinin paahtamiskokeilun, koska varastossani oli noin 200g kevään 2009 Tie Guanyinia. Tämä kyseinen Tie Guanyin oli ja on yhä varsin korkealaatuista. Sen nuoruuden kukkeus on kuitenkin kadonnut jo kauan aikaa sitten ja jäljelle jäänyt tee on lähinnä vegetaalista. Sen qi on kuitenkin yhä selkeästi aistittavissa, ja niinpä ajattelin paahtaa tämän teen toivoen, että siitä voisi näin saada vielä mielenkiintoista teetä.

Käytin paahtamiseen Chao Zhou -hiilikeitintäni ja normaalia suomalaista lehtipuuhiiltä. Chao Zhou -hiilikeittimessä normaalisti käytettyä oliivinsiemenhiiltä olisi myös ollut saatavilla, mutta ne tuottavat varsin selkeän aromin palaessaan enkä halunnut lisätä tämän kokeilun jo ennestään mittavaan hallitsemattomien muuttujien listaan vielä yhtä.

Tie Guanyin on perinteisesti paahdettu tummaksi valmistusprosessin päätteeksi. Korkealaatuisia teillä paahtaminen voi kestää yli 10 tuntia ja se suoritetaan matalalla lämmöllä. Teen kevyesti paahdettu vihreä jade-versio on kuitenkin nykyään huomattavasti tummaksi paahdettua versiota suositumpi. Paahtaminen on perinteisesti suoritettu kuumilla hiilillä. Nykyään teen paahtaminen voidaan suorittaa muillakin tavoin kuten esimerkiksi sähkölämmitteisesti. Tuli tekee kuitenkin muutakin kuin lämmittää. Se poistaa ilmasta happea, joka vaikuttaa lehdissä tapahtuviin kemiallisiin muutoksiin. Tämän lisäksi tulella on tuoksu.

Käytin normaalia teräslangoista valmistettua keittiösiivilää teen kannattelemiseen kuumien hiilien päällä. Asetin noin 30g teetä sihtiin ja kannattelin sitä 15-20cm korkeudellä kuumien hiilien päällä välillä sekoittaen lehtiä, jotta ne paahtuisivat tasaisesti. Yritin pitää sihdin sellaisella korkeudella, jolla pystyin pitämään omaa kättäni polttamatta sitä välittömästi. Arvioisin lämpötilan olleen tässä korkeudessa noin 60-80 astetta. Paahtamisen kokonaiskesto oli noin puoli tuntia. Tänä aikana teen väri ei muuttunut voimakkaasti, mutta lehtiä haistamalla oli helppo huomata, että teen aromi alkoi muuttua hyvin nopeasti. Kukkeus hävisi ja sen tilalle alkoi tulla makeaa kuumennettua sokeria muistuttavaa paahteista pehmeää makeutta.

Lehtiä käännellessä ja niiden lämpötilaa tarkkaillessa tuli mielenkiintoisella tavalla esiin teentuotannon käsityöluonne. Erityisesti korkealaatuiset teet ovat pienissä määrissä käsityönä tuotettuja. Lehtiä haistellessa kyselin itseltäni, onko tämä jo valmista teetä tai pitäisikö paahtamista vielä jatkaa? Pitäisikö paahtaa matalammalla lämmöllä tai tulisiko korkeammalla lämmöllä paahtaen voimakkaampaa makua? Näissä päätöksissä on mielenkiintoista lopullisuutta, sillä ne määräävät millaista teestä tulee.

Millaista teestä sitten tuli? Varsin hyvää ja erityisesti mielenkiintoisempaa kuin tee oli ennen paahtamista! Se säilytti teessä paahtamattomana olleen hienon samettisen pehmeyden ja pysyi laadullisesti samalla tasolla. Makuun ja tuoksuun tuli kuitenkin selvä annos paahteista makeutta ja mausteisuutta, jotka mielestäni henkivät uutta elämää tähän hiipuvaan teehen. Vaikka kokeilu osoittikin käytönnössä teemestarin työn tärkeyden lopullisen teen kannalta, samalla koen, että laadulliset yhtäläisyydet paahtamattoman ja paahdetun teen välillä olivat erittäin selviä, ja niinpä kokeilu samalla vahvistaa aiempaa käsitystäni, että teelehtien luonne/laatu on vähintään yhtä tärkeä kuin teen käsittely.

Lopetin paahtamisen melko nopeasti ja teen voisi kuvailla olevan paahtoasteeltaan alempaa medium-paahtoa. Se on väriltään vain hieman paahtamatonta kellertävämpää. Tulen paahtamaan tätä samaa teetä lisää lähiaikoina tehden siitä paahtoasteeltaan tummempaa. Voin lähettää tuolloin postikulujen hinnalla(65senttiä) pieniä näytteitä kiinnostuneille.

Tarkoitukseni oli tällä kertaa kirjoittaa jokin aika sitten Jadepisaran valikoimaan saadusta Wangin perheen viimesyksyisestä Tie Guanyinista. Kirjoittelu kuitenkin urautui omapäiseen tapaansa aivan muualle, asioihin, jotka ainakin itselleni ovat teen viehättävyyden ytimessä. Kutsun nyt tämän kirjoituksen aikana näitä ei-maun mauksi ja ei-tuoksun tuoksuksi.

Palataanpa kuitenkin hetkeksi vielä itse teehen. Kyseessä on siis viimevuoden lokakuussa poimittu Gan De -kylän Tie Guanyin. Olen muutamaankin kertaan törmännyt mielipiteeseen, että juuri syksyinen poiminta tuottaisi parhaat Tie Guanyinit. Ne ovat tuntuneet aina makeammilta ja pyöreämmiltä kuin keväiset sisarensa, ja olen kokenut ne jotenkin tylsemmiksi. Tie Guanyinia tuotetaan myös talvisin ja kesäisin. Nämä poiminnat jäävät yleensä kuitenkin kahden pääsadon varjoon enkä muista itse maistaneeni niitä.

Tämäkin tee on odottamaani tapaan hieman keväisiä Tie Guanyineja pehmeämpi ja pyöreämpi. Sen tuoksu on erikoisella tavalla vain puoliksi läsnä. Se nousee voimakkaana ja kantavana maljasta, mutta on jotenkin vaikea lukea aivan kuin se olisi muistoista kaivettu. Siinä on ei-tuoksun tuoksua. Se on helppo aistia muuna kuin vesihöyry, mutta sen tarkkaa tuoksua on hankala luokitella. Se on jotain, jossa muut tuoksut kantautuvat, mutta joka ei itse ole tuoksu. Tämä tuntuu olevan aika yleinen ominaisuus korkealaatuisissa teissä. Erittäin hyvät teet ovat usein vähäisempiä teitä läpinäkyvämpiä, mutta sitäkin selvemmin läsnä. Jotkin teet puolestaan ovat aromeiltaan erittäin virheettömiä ja monisyisiä, mutta niistä puuttuu ei-tuoksun tuoksu. Ne ovat kuin kollaasi värejä. Pelkkä ei-tuoksun tuoksukaan ei riitä, koska tällainen tee olisi vailla alkuperää ja tarinaa kuin tausta vailla värejä. Ei-tuoksun tuoksu antaa teelle rakenteen ja tilan, jonka suhteen sen värit saavat merkityksensä.

Ei-maun maku on samalla tapaa läpinäkyvä ja aiheuttaa syvän rauhallisuuden tunteen. Se tuntuu esiintyvän usein kun teeneste itsessään on paksun tuntuista ja jotenkin poikkeaa normaalin veden tunnusta. Ei-maun maun havaitsemisen tekee hankalaksi se, ettei sitä löydä tarkkailemalla teen makua. Löytääkseen sen on parempi tarkkailla omaa olotilaansa ja keskityttävä vähemmän itse teen makuun.

Tässä teessä myös ei-maun maku on selkeä. Maku sinänsä on hieman vegetaalinen ja jopa yrttinen. Se maistuu pyöreämmältä joka kerta, kun kaadan uuden haudutuksen pienestä teekannusta maljaani.